top of page
Sunset Horizon
jonna kankkonen

Jonna Kankkonen

Eurytmisti & eurytmian opettaja

Puhelin:

+358 400 715 449

Sähköposti:

Vähän minusta

Tutustuin eurytmiaan ensimmäisen kerran 27-vuotiaana Snellman-korkeakoulun yleisopintovuodella. Pitkän tanssihistoriani vuoksi tuskastuin eurytmiaan aluksi, mutta samalla tunsin sisimmässäni siinä olevan jotain sellaista mitä olin jo kauan etsinyt tanssin ja liikkeen maailmasta kuitenkaan löytämättä sitä. Eurytmia häiritsi minua siis hyvällä tavalla ja hain opiskelemaan eurytmiaa ja valmistuin eurytmiataiteen aineenopettajaksi. 

 

Eurytmia on minulle tapa ymmärtää maailmaa ja ihmistä. Eurytmisen ymmärryksen kautta on hienoa sukeltaa myös muihin erilaisiin liiketaiteisiin ja -harjoitteisiin, ja olenkin tehnyt eurytmian rinnalla jonkin verran myös muita liiketaiteita. Kaikki liike avaa uusia maailmoja ja eurytmian avulla niitä voi ymmärtää vielä syvemmin. Kaiken liikkeen keskiössä ja lähtökohtana on mielestäni tietoisuus. Kehomme liikkuu siten ja sinne minne tietoisuuteemme sitä ohjaa. Minkälainen tietoisuus minua johtaa? Koen, että eurytmian avulla ihminen pystyy puhdistamaan ja selkeyttämään omaa tietoisuuttaan niin, että pystyy toteuttamaan elämässään asioita, joita totuuden nimissä tahtoo tehdä.

 

Toimin eurytmiaopettajana Elias-koulussa Helsingissä, opettaen lapsia ja nuoria. Lisäksi kuulun Vapaan Eurytmiakoulun kollegioon ja opetan tulevia eurytmisteja. Eurytmiataiteen opettajuuden lisäksi olen Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen opettaja sekä ABSR-stressinhallinta menetelmän sertifioitu opettaja (Activity-Based Stress Release). 

 

Olen erittäin kiitollinen itselleni, että minulla oli rohkeutta kouluttautua eurytmistiksi. Se on tehnyt elämästä kiinnostavan ja merkityksellisen. Olen kiitollinen kaikille minua opettaneille opettajille, mutta ennen kaikkea sille kollegiolle, joka mahdollisti minulle eurytmistin uran eli Riia Saari, Irmeli Salomaa ja Anne-Marie Somero - kiitos! Teidän viisautenne ja rakkautenne on tehnyt minuun syvän vaikutuksen.

Jonna_Kankkonen_kyytimies_kronokselle_2020

Jonna_Kankkonen_kyytimies_kronokselle_2020
Jonna_Kankkonen_kyytimies_kronokselle_2020

Jonna_Kankkonen_kyytimies_kronokselle_2020

03:52
Toista video
Jonna_Kankkonen_villa_lobos_2020

Jonna_Kankkonen_villa_lobos_2020

04:15
Toista video
bottom of page